Perinteisessä draaman kaaressa katsojaa kuljetetaan taustatarinasta konfliktiin, kohti kliimaksia ja käännekohtaa, joista laskeudutaan ristiriidan selvittämisen kautta loppuratkaisuun. Jos näin olisi sosiaalisessa mediassa, sormi pyyhkäisisi ohi jo ennen johdantoa. Diginatiivin kaaresta jäljelle jää pikemminkin räjähdys.
Video on yhä tärkeämpi viestin välittämisen keino sosiaalisessa mediassa. Liikkuva kuva kiinnittää huomion. Videoista kiinnostutaan ja niiden parissa viihdytään. Tämän kiinnostuksen, myös siis algoritmien antaman painoarvon myötä ne myös tavoittavat kohderyhmää tehokkaammin kuin staattiset kuvajulkaisut.
Tavoite ohjaa tuloksiin
Aivan kuin missä tahansa myynnin ja markkinoinnin toimenpiteessä, tavoitteet ohjaavat myös mainonnan videotuotannossa tuloksiin. Mieti siis mitä videolla tavoittelet. Haluatko kasvattaa brändisi tunnettuutta tai ohjata kohderyhmää haluttuun maaliin, kuten uutiskirjeen tilaamiseen tai ostoon verkkokaupassasi? Pidä tämä kirkkaana mielessäsi, kun suunnittelet eteenpäin.
Miten draaman kaari taipuu sosiaalisessa mediassa?
Somettajan maailmassa asiaan on päästävä heti. Mieluiten jo aikaisemmin. Ensimmäisten hetkien tulee herättää kiinnostus ja kertoa kohteelleen, mitä tuleman pitää. Vähintäänkin luoda tunne siitä, että jotain ohittamatonta on luvassa.
Siksi draaman kaaressa korostuu nopea ja tehokas aloitus: tärkein asia on saatu kerrottua, brändi tunnistettua ja kiinnostuneet ovat kyydissä. Hienoa! Heti alun jälkeen voikin olla paras hetki kehottaa toimintaan – Tilaa nyt! Katso lisää! Ilmoittaudu mukaan! Ennen kuin kiinnostuneet ennättävät jatkaa feedin virtaan, voidaan tarinaa kannatella uusilla yllättävillä käänteillä. Loppua kohti siirrytään syventävään sisältöön.
Toisin kuin kolmetuntisessa näytelmässä, videomainoksessa kaikki tapahtuu mielellään 15 sekunnissa, korkeintaan minuutissa. Jos olet onnistunut, lopussa yleisöä on täyden salin sijaan jäljellä muutamia prosentteja.

Muistilistasi videomainoksen ensimmäiseen kolmeen sekuntiin
- Herätä kiinnostus. Ei, aikaa ei tuhlata yhtä sekuntia enempää sisältöön, joka ei herätä kiinnostusta heti. Mitä hyötyä tarjoat? Näytä se aivan alussa.
- Ole muistettava. Brändi, brändi ja vielä kerran brändi. Huolehdi, että heti alussa mukana on tunnistettavia elementtejä, värejä ja tunnuksesi.
- Pidä meteliä äänettömästi. Valtaosa erityisesti Facebook-videoista katsotaan ilman ääntä. Tekstigrafiikat ja tekstitys ovat tärkeimmät työkalusi viestisi vaikuttavuudessa.
Millainen sisältö videomainoksessa toimii?
Ensimmäinen kysymys usein kuuluu, tarvitseeko sosiaalisen median videotuotantoon järeää kuvauskalustoa? Ei välttämättä. Hyvällä kameralla tai älypuhelimella, sopivalla suunnitelmalla ja luovalla silmällä pääsee pitkälle. Aitous nimittäin toimii aina. Tästä huolimatta tavoitteista ja brändin sosiaalisen median strategiasta riippuen laadukkaalla toteutuksella on ehdottomasti paikkansa. Ja apuja on saatavilla.
Toisekseen, tarinat puhuttelevat. Kun sisältö pystyy herättämään tunteen, mieleen jää vahva muistijälki. Älä siis unohda perinteisestäkin draamasta tuttua sankaria, konfliktia tai loppuratkaisua.
Tarjoile samaistuttavia asetelmia tai henkilöitä. Kerro miksi olet olemassa, älä pelkästään sitä, mitä teet tai tuotat. Vielä muistutuksena lienee sanomattakin selvää: Mobile only!
Hyödynnä mittareita tulosten analysoinnissa
Veikkaamiselle on oma paikkansa, ja se ei ole täällä. Tarjolla on vino pino erilaisia mainonnan mittareita aina brändin tunnettuuden kasvattamisesta sitoutumisen ja konversion mittaamiseen.
Datasta on syytä ottaa opiksi tärkeitä kehityskohteita, joilla sisältöä voi parantaa entisestään. Ymmärrä kuinka moni tavoitetuista kiinnostui (tai ei kiinnostunut) videostasi ja jatkoi 3 sekuntiin asti. Tai missä vaiheessa yleisöä tippui pois. Tiedät sitten mitä tehdä, kun seuraava masterpiece on työn alla.
Lähteet: Think with google & Renderforest
Saisimmeko olla avuksi?
Autamme mielellämme aina sosiaalisen median strategisesta suunnittelusta luoviin ideoihin, tuotantoihin ja jatkuvaan sisällöntuotantoon.